Arkisto | maaliskuu, 2016

Pääkohtia keskustelutilaisuudesta

21 Maa

Keskustelutilaisuus yksikön johtajan sekä opintopäällikön kanssa viime keskiviikkona 16.3. toi Edu´s caféhen ajankohtaisista asioista kiinnostuneita opiskelijoita. Kokosimme tännekin muutamia pääkohtia kaikille teille jotka ette paikanpäälle päässeet.

Ensimmäisenä yksikön johtaja Risto Honkonen otti esiin paljon puhututtavan Tampere3:n. Opetus ja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän, ohjausryhmän ja johtoryhmän, joiden tehtävänä on valmistella Tampere3-yliopistokonsernia. Työskentely ryhmissä on alkanut ja ensi tiistaina saatetaan jo saada toimintaan opetusta koskevat alaryhmät, joihin pitäisi saada myös opiskelijajäseniä. Kuluvalla viikolla Kasvo haki ensimmäistä T3- opiskelijaedustajaa ja huomenna kokoukseen TAMKille lähtee tehtävään valittu ITU ry:n puheenjohtaja Ilse Forss.

Tänään on EDUn johtoryhmän kokous, jossa esimerkiksi selvitetään EDUn kanta yksikkörakenneuudistuksiin. Ajankohtainen sana tällä hetkellä on profiloituminen. Tavoitteena on tehdä Tampereesta muista erottuva opettajankoulutuskeskus, josta valmistuisi jopa maan parhaat opettajat. Toinen ajankohtainen sana on kansainvälisyys, johon EDUn tulee panostaa tulevaisuudessa entistä enemmän.

Valtaosa Virran opetustiloista siirtyy yliopiston yhteiseen tilavarausjärjestelmään 1.8.2016 lähtien, jolloin muidenkin yksiköiden opiskelijoihin saattaa törmätä Virran käytävillä. Käytävillä saattaa ensi lukuvuonna tulla vastaan myös hieman nuorempaa väkeä, sillä Norssin lukio tulee remontti evakkoon Atalpan tiloihin ja he käyttävät Virrassa ainakin erikoisluokkia.

Opintopäällikkö Marjo Korhonen kehotti opiskelijoita antamaan kurssipalautteiden lisäksi palautetta suoraan opintokoordinaattoreille EDUn verkkosivuilta löytyvän yleisen palautelomakkeen välityksellä. Ikävät pullonkaulat opinnoissa ovat aikaansaaneet monelle harmaita hiuksia ja niihin onkin nyt panostettu ja monia niistä on saatu jo purettua.

Käytävillä on kuhistu myös kontaktiopetukseen tehdyistä leikkauksista. Ikävä fakta on se että kontaktiopetuksen kuluista vähennetään 20% mutta se ei suoraan tarkoita sitä että tunteja pidettäisiin 20% vähemmän vaan säästöjä on lähdetty hakemaan myös esimerkiksi ryhmäkokoja suurentamalla.

Kaiken kaikkiaan mukava tilaisuus, jossa syntyi paljon keskustelua. Tässä on aineksia jopa joka lukukautiseen perinteeseen! Seuratkaa aktiivisesti EDUn nettisivuja ja intraa!

Mukavaa pääsiäistä kaikille!

WP_20160316_10_08_27_Pro.jpg

P.S. Tänään maanantaina 21.3. Kasvo ry:n kevätkokous klo 14.00 Virran hallitushuoneessa, tervetuloo!